Frasierista Kotikadulle ja hiljaisuuteen

Onkohan tämäkin ikääntymisen enteitä, en oikein löydä televisiosta mieleistä katsottavaa, nyt kun Kotikatukin on muuttunut nuorisoa kosiskelevaksi tosi-tv-sarjaksi. Kotikadun luotetut vanhat naamat sekoilevat ihmiskuvioissaan, Laura on huomannutkin olevansa lepakko, Pertti on vanhoilla päivillään lehtolapsen isä, pastori Janne ryypiskelee ja sekoilee naisissa, Roope pettää ja Karin istuu vankilassa poltettuaan ravintolansa. Roolihahmot ovat uusineet nahkansa ja muuttuneet ihan oudoiksi. Onneksi on vielä tuttu ja nauruhermojani hivelevä sarja,nimittäin Frasier; aina yhtä hyvää komiikkaa, sattuvia juonen käänteitä, ihanan lämminhenkisiä ja samaistuttavia roolihenkilöitä. Nautittavia kohtauksia ja älykästä ironiaa, jokaiselle samastumiskohteita ja jokainen jakso päättyy yleensä katsojan kannalta moraalisesti ja eettisesti oikeaan lopputulokseen.

Tämän uuden ehdotetun mediamaksun (jos se toteutuu) myötä pitäisi oikeasti huomioida paremmin katsojakunnnan , eri-ikäisten katsojien toiveet, myös yli viisikymppisten )

Televisio onkin kuin virtuaali päiväuni. Yölliset unemme ovat omia näytelmäkoosteitamme, rakennamme alitajunnastamme henkilöt ja repliikit, tunnelmat ja tilanteet. Televisiosta valitsemme usein ohjelmaa joka rentouttaa, viihdyttää, opettaa. Unet ovat jo tapahtuneista asioista koosteita. Tv-ohjelmien vaikutus heijastuu omalta osaltaan päiväkäyttäytymiseemme.
Televiso-ohjelmiin tarvittaisiin enemmän rajoituksia, esim ohjelmiin joita näytetää ennen klo 20 lasten katseluaikaan. Vanhemmilla on vastuunsa kontrolloida, mitä lapset katsovat, mutta myös kollektiivinen median vastuu olisi tärkeää. Suurin vaikutus tv:llä on usein näihin heikoimpiin lenkkeihin, lapsiin ja nuoriin, joilla ei ole vielä oma minä kasvanut tarpeeksi vahvaksi. On todettu että aggressiiviset ohjelmat lisäävät väkivaltakäyttätäytymistä varsinkin lapsilla. Usein jo uutisissa on sellaista kuvamateriaalia joka ei sovi lapsen maailmaan. Kilpailu mediassa on niin kovaa että ohjelmien luonne on muuttunut , ihmisille syötetään aina vain rankempia elämyksiä, jotta ohjelman suosio saataisiin nousuun.
Välivalta ei saa koskaan olla viihdettä, yhteiskunnan raaistuminen on osaltaan heijastusta myös median väkivaltaohjelmista. Olemme ympäristömme peilejä. Miksi haluamme katsoa kurjuutta ja draamaa, onko niin, että onnelliset näytelmät eivät meitä kiinnosta.. koemmeko elävämme enemmän kun ympärillämme on vahvoja tunteita, jännitystä, pelkoa. Vaatiiko egomme suuria tunteita...

Usein televisio on auki kodeissa, vaikka sitä ei katsotakaan, tv pauhaa taustalla on ikäänkuin
virtuaalijäsen perheessä. Saatamme kokea television myös persoonamme jatkeeksi, otamme itseemme sieltä malleja ja tunteita. Olen välillä omien sarjojeni ääressä hyvin tiiviisti,
niinsanotusti nenä ruudussa. Mutta toisinaan tv on kiinni ja huomaan, että kodin ilmapiiri on erilainen, sitä ei täytä jokin ulkopuolinen,vaan hiljaisuus tai asujiensa puheensorina, musiikki, puuhastelu. Silloin voi olla läsnä omissa ajatuksissaan ja antaa mielen levätä yksinkertaisesti vaikka hiljaisuudessa.

Runoilija antoi ajattelemisen aihetta

Pienet asiat tulevat tärkeiksi kun vanhenen. Olen huomannut, että viikonloppu ei enää riitä kaikkeen siihen mitä olisin halunnut tehdä. Tarvitsen aina eri tekemisten välillä väljää aikaa, jotta jaksan siirtyä tekemisestä toiseen. Tämä se voi olla myös sisäsyntyinen piirre, joka on ollut minussa aina. Antaa ajan luoda kulkunsa ja kertoa omilla viesteillään sen mitä seuraavaksi tekisin..

Join aamukahvia äsken ja luin Hesarista artikkelia runoilijasta (Sanna Karlström) jonka runoteos sai innoituksensa amerikkalaisesta psykologista, joka tuli kuuluisaksi kiistellyistä eläinkokeistaan. Psykologi Harlow eristi apinanpoikaset emoistaan ja eristi ne sosiaalisesti. Kokeiden tulokset olivat, että vailla hoivaa ja kosketusta jääneet poikaset luhistuivat. Tiedettä, joka tutki, että ilman rakkautta ja hoivaa ei elämästä selviä. Pitäisi varmaan käydä Akateemisessa ja ostaa vaihteeksi tämä runokirja luettavaksi.. Lukiessani putosi maalaustelineestä yksi pieni maisemamaalaukseni ja minulle tuli tunne, että rupeankin nyt maalaamaan niitä merimaisemia, sellaisia omanlaisia koloristisia sisäisiä kuvia. Aloin siis maalata, päivä alkoi luoda omaa kulkuaan; kesken lukemisen sukeltaa merimaalausten maisemiin. No pikkutauluista tuli mielestäni ihan hyviä omalla tavallaan.
Löysin uuden sävyn mereen, harmaan-violetin, se sopii maisemaan juuri sateen jälkeen ennen sateenkaaren nousua taivaalle.

Jatkoin artikkelin lukua tästä runoilijasta (Karlström) Tämän päivän laboratorio-olosuhteita luodaan toisenlaisilla eristämiskeinoilla kuten tv:llä ja kaikenlaisella muulla teknologialla, joka tuo kaiken niin lähelle, mutta eristää meidät fyysisestä elävästä kanssakäymisestä. Lasten kohdalla on tärkeää syli, lukeminen ääneen, kaikenlainen yhteinen tekeminen ja ilon välittäminen lapselle. ja sanoa minusta on hyvä olla kanssasi. Samoin aikuistenkin suhteissa. Me lokeroidumme omiin kammioihimme tietokoneen, tv:n, kännykän vaikutuspiiriin. Kohtaamme sen oikean ihmisen virtuaali-ihmisenä, tekstin, äänen , kuvan välityksellä. Uuden teknologian luoman varjomme, varjo-ihmisen. Tasapainon etsiminen on tärkeää, että emme hukkuisi virtuaalimaailman suohon. On tärkeää edelleen että myös ihmiset palvelevat ihmisiä eivät vain koneet. Teknologia on vapauttanut meidät monista ikävistä rutiinitekemisistä ja antanut enemmän vapaa-aikaa.

Nyt kun kevät on tulossa on hyvä mennä sen läheisen ihmisen kanssa vaikka meren rannalle tai metsään kuuntelemaan kevään ääniä. Meren ranta, avaruus ulapalle antaa mahdollisuuden katsoa kauas, silmä lepää, mieli kasvaa omiin uskomattomiin mittoihinsa.