Vihreä aalto

Olimme kävelemässä meren rannalla, kiersimme Otsolahtea ja kävimme Karhusaaressa. Minulla oli kamera mukanani. Otin valokuvia sillä silmällä, että saisin myös maalaamiseeni uusia ideoita. Kuvasin vanhoja pajuja, katselin niiden rosoisia runkoja ja kierteisiä oksia. Kuvasin veden kimallusta ja rantakiviä. Olisi ihana jos osaisi maalata kimaltelevaa meren pintaa kuin Edelfelt aikoinaan, kuin pieniä kristallihippuja vedessä. Rantakivien muodot ja värit, märkien kivien kiiltävät pinnat. Maalarin silmin huomasin, että kivet ovat kulmikkaita, aika huomattavia kontrastieroja väreissä, harvat kivet ovat pyöreitä. Meren väreissä ja taivaan heijasteissa on myös paljon tutkittavaa, aallon väri olikin vihreämpi kuin ympäröivä vesi. Tuli mieleeni maalaus "Aalto", tuo Gustave Courbetin maalaus, maalauksessa on valtameren suuri syvän vihreä aalto. Poikkeuksellinen maalaus aikoinaan 1800-luvulla, maalauksessa näkyy vain merta ja aaltoa, ei rantaa tai esim laivoja. Valokuvaus, maalaaminen ja taidekirjojen tutkailu ovat tuoneet uuden ulottuvuuden maisemien katsomiseen. Huomaan katsovani eri tavalla varjoja, värien vaihtelua maisemassa ja perspektiiviä, joka maalauksissani on usein ei kovin luonnollinen...Meren kuvaaminen on kautta aikojen ollut yksi suosituimmista maalausaiheista. Ennen impressionisteja kuului merimaalarin kuvata merta realistisesti, tärkeää oli laivojen muodot ja asennot aallokossa, maalaukset suurista meritaisteluista olivat 1700-luvun maalareiden aiheita. Mutta onneksi tulivat uudet suunnat ja impressionistien myötä annettiin sijansa myös sisäiselle merimaisemien tulkinnoille.

Meri kuvaa ihmisen sielua, sanotaan unien tulkinnoissa. Kun näet unta merestä, tarkkaile onko vesi kirkasta, sameaa. Onko meresi myrskyisä vai tyyni ja rajaton. Hieno enne unessa on jos kävelet meren pohjassa kirkkaassa vedessä, näet selvästi syvyyksien kalat, kasvit , kivet.. Silloin olet löytänyt oman alitajuntasi viisauden ja tiedät, että mielesi syvyyksissä ei ole mitään pelättävää. Muistan itselläni myös unet joissa seison meren rannalla, katson ulapalle mutta en uskalla lähteä merelle, silloin olen elämässäni ratkaisemattomien ajatusten äärellä. Toisinaan unimeressä uivat norsut, kuten viimeöisessä unessani. Ratsastin norsun selässä, norsu ui suuren meren aalloissa. Unessa tiesin näkeväni unta, enkä pelännyt. Joskun näen unta öisestä merestä, ja matkasta jonne en halua lähteä. Öinen meri kuvaa suhdettamme kuolemaan.

Omissa maalauksissani voi meri olla surrealistinen, taivaan väri vaikka pinkki, rantakivet violettejä. Maalauksen aikaansaama tunne johdattaa katsojan maalarin idean jäljille. Minusta ei tule maisemamaalarina ulkoisin aistein havaittavan todellisuuden kuvaajaa.
Oman maalaamiseni yksi idea on maalata maisemaa unen kielellä. Minulla ei ole edes taitoa saada oikeita mittasuhteita tai luonnonmukaisia värejä maalauksiini. maalatessani tuntuu kuin maalaus ohjaisi minua, enkä minä maalaustani. Usein totean, että tällainenko siitä tuli, uusi ikkuna omaan sisäiseen vähän itsellenikin salattuun todellisuuteen. Maalaamisessa myös tekeminen on tärkeää, se meditatiivinen, keskittynyt oleminen. Lopputuloksen katseleminen on taas uusi kuva itsestäni, taulussani on kerättynä aineksia menneisyydestäni, ehkä myös tulevasta.

Äitienpäivää ja skilloja

Äitienpäivänä, ulkona keväinen maisema, siniset skillat kukkivat, alkukesän väri pikkupuutarhassamme on sininen ja vihreä. Metsissä valkoinen ja vihreä, kunnes myös muut värit aukaisevat kukkansa. Kevät on voimakasta tunneaikaa, tuoksut, aamuyön lintujen laulut ja muistot menneistä keväistä. Keväällä nykyisin ajattelen, ihanaa olen elossa saan nähdä tämänkin kevään.
Varmaan tämä keski-ikä saa aikaan tämän tunteen, vaikka en tunne itseäni sairaaksi enkä vanhaksi, vain useampi vuosi on jo takanapäin. Osaa antaa arvoa uudelle keväälle, jonkin uuden alulle, kun tietää että tulevaisuuden keväät koen yhä vanhempina. Keski-ikä on hyvä ikä, voin määrätä vielä omista tekemisistäni, jaksan tehdä asioita joista saan iloa, opin uusiakin taitoja. Ainoastaan omaa aikaa haluaisin enemmän, sitä aikaa ja päivää jolloin tapahtumat luovat omat kulkunsa, niitä ei määrää toinen ihminen tai työpäivä. Kun saa näitä omia hetkiä, niin jaksaa olla parempi ihminen myös toiselle, on enemmän annettavaa kun saa energiaa oman näköisestä tekemisestä vaikka maalaamisesta, omiin maailmoihin uppoutumisesta, omanlaisen musiikin kuuntelemisesta, tai vain olemisesta ja mielen tyhjentämisestä.

Äitienpäivänä muistetaan myös kuollutta äitiä, oma äitini kuoli joitain vuosia sitten. En ole osannut ottaa perinteeksi sitä, että veisin haudalle vaikkapa äitienpäiväruusua. Näin teimme lapsuudessani, veimme ruusut isän äidin haudalle, ihanat syvänpunaiset ruukkuruusut, samalla teimme kevätretken metsään. Minä muistin äitiäni tänään ajatuksilla, lämpimillä muisteloilla. Poimin muutaman skillan ja keväisen oksan maljakkoon, jonka laitoin äidin mustavalkoisen kuvan viereen. Se on minun tapani muistaa. Siitä tuli hyvä olo, ihan kuin äiti olisi ollut hetken kanssani tässä ja nyt. Olen varmaan perinyt suhteeni kukkiin ja kasveihin vanhemmiltani. Isäni poimi poikasena kukkia äidilleen ja toi lapsuudenkotiini usein kukkia. Äiti vaali ja hoiti kukkapenkkejään mökillä.

Minä pidin kasvien keräämisestä, keräsin niitä 1960-luvulla kouluun, kahtena kesänä 40 kasvia/kesä. Kasvit prässätiin imupaperin välissä kasviprässissä ja liimattiin arkkeihin ja nimilaputettiin, suomalaisin ja latinankielisin nimin. Kasvisto oli nimeltään Herbaario..Nimet piti oppia ulkoa niin suomeksi kuin latinaksikin. Muistan, kun opettajani kehui kasvitentissä että latelin kasvien nimet kuin apteekin hyllyltä.. ) Näin opin tuntemaan kasveja ja nykyisinkin jos löydän oudon yrtin, tutkin kotona kasvikirjastani, mikä se mahtaisi olla. Nykypäivänä voitaisiin elvyttää kasvienkeruu vaikkapa valokuvaamisen muodossa, kuvataan kasvi poimimisen sijasta. Tämän päivän nuoret eivät oikein tunne tavallisimpia kasvejakaan. Kun kasvit tulevat tutuksi, tulee myös luonto lähemmäksi sydäntä, kasvien tuntijat ovat usein myös luonnonsuojelijoita.
Voihan luonnon kauneudesta toki nauttia, vaikka ei tuntisi yhtään kasvia nimeltä, samalla tavalla kun ihastelemme tähtitaivaan tunnelmaa vaikka emme tiedä, että lostava tähti onkin Vega tai tähtikuvio Orionin vyö. Tieto tuo vain uuden puolen kauneudelle, vähän niinkuin oikea ja vasen aivopuolisko yhtyisivät tai vuorottelisivat havainnoidessamme.
Kohta kahvin keittoon.. Pilvi ja Sara tulevat äitienpäiväkahville, otin juuri kasvispiirakat uunista.