Jouluruno ajatuksia

Joulu sydämessä on se paikka, johon joulu valmistetaan.
Joulua ei voi vain ulkoisesti rakentaa.
Joulunmieli ehkä lahjana annetaan.
Joulumieltä ei voi siis pakottaa.

Joulun kiireet, leipomiset, siivoukset ja lahjojen ostot, tekevät mieleni levottomaksi. Väsyn ja hermostun.
Kuin juoksisin jokajouluista maratonia, niin paljon muistettavaa, tehtävää, jotta pääsisin perille.. Jouluun.


Kun sitten aattoilta on hämärän peitossa ja istun vain hiljaa, katselen kuusta ja kynttilöitäkin, ihmettelen, eikö perille jouluun pääsisi helpommin.
Toivoisin, saavani sellaisen lahjan, että osaisin saapua jouluun, tyhjinkin käsin ilman turhaa kiirehtimistä ja vaatimista. Osaisin tehdä joulustani sellaisen kuin oikeasti jaksan.


Minun jouluni on kuitenkin siellä sydämessäni, siellä ovat läheiseni ja myös lapsuuden jouluihini kuuluneet rakkaani, nyt jo poisnukkuneet.
Varmaan olen jo matkalla sydämeni jouluun, näin toivon.

Mielen vaate

Nyt vain runo arki-illalle;

Olen väsynyt.
Fyysinen kuoreni, kiinniliimattu vaate, raskas kantaa,
ahdas aate.
Vaate, tunteva tunnekeho.
Mieleni, räätälini, pukijani.
Keho tuntee tunteen, kutoo tunteesta tunikan,
haaveista haarniskan, peloista kireän pipon.

Nykytietämyksen mukaan, mieli tunnistaa kehon tuntemuksista tunteemme, kun jäykistymme kauhusta, mieli kertoo, että tunnemme pelkoa.
Taltioimme kehoomme tunteita, erilaisina kolo-
tuksina ja kipuina. Varmaankin ne ovat tukahdutettuja tunteita. Tunteita, jotka haluavat tulla
esille, valoon, tietoisuuteemme, jotta voisimme päästää ne ulos kehostamme, vapaaksi.

Huomasin, että uusi piikkimattoni on ajoittain hyvä tunnekehoni puhdistaja. Makaan matollani hiljaa ja kuulostelen, kun selkääni kuumottaa, kihelmöi, kehon pinta elää on sähköinen olo.
Sitten iho hiljenee, kuin olisin hieman väljemmissä nahkoissa. Oloni on rauhallinen, irtonainen.
Jotain vanhaa fyysistä taakkaa on sulanut ainakin hetkeksi pois.

Vihreä aalto

Olimme kävelemässä meren rannalla, kiersimme Otsolahtea ja kävimme Karhusaaressa. Minulla oli kamera mukanani. Otin valokuvia sillä silmällä, että saisin myös maalaamiseeni uusia ideoita. Kuvasin vanhoja pajuja, katselin niiden rosoisia runkoja ja kierteisiä oksia. Kuvasin veden kimallusta ja rantakiviä. Olisi ihana jos osaisi maalata kimaltelevaa meren pintaa kuin Edelfelt aikoinaan, kuin pieniä kristallihippuja vedessä. Rantakivien muodot ja värit, märkien kivien kiiltävät pinnat. Maalarin silmin huomasin, että kivet ovat kulmikkaita, aika huomattavia kontrastieroja väreissä, harvat kivet ovat pyöreitä. Meren väreissä ja taivaan heijasteissa on myös paljon tutkittavaa, aallon väri olikin vihreämpi kuin ympäröivä vesi. Tuli mieleeni maalaus "Aalto", tuo Gustave Courbetin maalaus, maalauksessa on valtameren suuri syvän vihreä aalto. Poikkeuksellinen maalaus aikoinaan 1800-luvulla, maalauksessa näkyy vain merta ja aaltoa, ei rantaa tai esim laivoja. Valokuvaus, maalaaminen ja taidekirjojen tutkailu ovat tuoneet uuden ulottuvuuden maisemien katsomiseen. Huomaan katsovani eri tavalla varjoja, värien vaihtelua maisemassa ja perspektiiviä, joka maalauksissani on usein ei kovin luonnollinen...Meren kuvaaminen on kautta aikojen ollut yksi suosituimmista maalausaiheista. Ennen impressionisteja kuului merimaalarin kuvata merta realistisesti, tärkeää oli laivojen muodot ja asennot aallokossa, maalaukset suurista meritaisteluista olivat 1700-luvun maalareiden aiheita. Mutta onneksi tulivat uudet suunnat ja impressionistien myötä annettiin sijansa myös sisäiselle merimaisemien tulkinnoille.

Meri kuvaa ihmisen sielua, sanotaan unien tulkinnoissa. Kun näet unta merestä, tarkkaile onko vesi kirkasta, sameaa. Onko meresi myrskyisä vai tyyni ja rajaton. Hieno enne unessa on jos kävelet meren pohjassa kirkkaassa vedessä, näet selvästi syvyyksien kalat, kasvit , kivet.. Silloin olet löytänyt oman alitajuntasi viisauden ja tiedät, että mielesi syvyyksissä ei ole mitään pelättävää. Muistan itselläni myös unet joissa seison meren rannalla, katson ulapalle mutta en uskalla lähteä merelle, silloin olen elämässäni ratkaisemattomien ajatusten äärellä. Toisinaan unimeressä uivat norsut, kuten viimeöisessä unessani. Ratsastin norsun selässä, norsu ui suuren meren aalloissa. Unessa tiesin näkeväni unta, enkä pelännyt. Joskun näen unta öisestä merestä, ja matkasta jonne en halua lähteä. Öinen meri kuvaa suhdettamme kuolemaan.

Omissa maalauksissani voi meri olla surrealistinen, taivaan väri vaikka pinkki, rantakivet violettejä. Maalauksen aikaansaama tunne johdattaa katsojan maalarin idean jäljille. Minusta ei tule maisemamaalarina ulkoisin aistein havaittavan todellisuuden kuvaajaa.
Oman maalaamiseni yksi idea on maalata maisemaa unen kielellä. Minulla ei ole edes taitoa saada oikeita mittasuhteita tai luonnonmukaisia värejä maalauksiini. maalatessani tuntuu kuin maalaus ohjaisi minua, enkä minä maalaustani. Usein totean, että tällainenko siitä tuli, uusi ikkuna omaan sisäiseen vähän itsellenikin salattuun todellisuuteen. Maalaamisessa myös tekeminen on tärkeää, se meditatiivinen, keskittynyt oleminen. Lopputuloksen katseleminen on taas uusi kuva itsestäni, taulussani on kerättynä aineksia menneisyydestäni, ehkä myös tulevasta.

Äitienpäivää ja skilloja

Äitienpäivänä, ulkona keväinen maisema, siniset skillat kukkivat, alkukesän väri pikkupuutarhassamme on sininen ja vihreä. Metsissä valkoinen ja vihreä, kunnes myös muut värit aukaisevat kukkansa. Kevät on voimakasta tunneaikaa, tuoksut, aamuyön lintujen laulut ja muistot menneistä keväistä. Keväällä nykyisin ajattelen, ihanaa olen elossa saan nähdä tämänkin kevään.
Varmaan tämä keski-ikä saa aikaan tämän tunteen, vaikka en tunne itseäni sairaaksi enkä vanhaksi, vain useampi vuosi on jo takanapäin. Osaa antaa arvoa uudelle keväälle, jonkin uuden alulle, kun tietää että tulevaisuuden keväät koen yhä vanhempina. Keski-ikä on hyvä ikä, voin määrätä vielä omista tekemisistäni, jaksan tehdä asioita joista saan iloa, opin uusiakin taitoja. Ainoastaan omaa aikaa haluaisin enemmän, sitä aikaa ja päivää jolloin tapahtumat luovat omat kulkunsa, niitä ei määrää toinen ihminen tai työpäivä. Kun saa näitä omia hetkiä, niin jaksaa olla parempi ihminen myös toiselle, on enemmän annettavaa kun saa energiaa oman näköisestä tekemisestä vaikka maalaamisesta, omiin maailmoihin uppoutumisesta, omanlaisen musiikin kuuntelemisesta, tai vain olemisesta ja mielen tyhjentämisestä.

Äitienpäivänä muistetaan myös kuollutta äitiä, oma äitini kuoli joitain vuosia sitten. En ole osannut ottaa perinteeksi sitä, että veisin haudalle vaikkapa äitienpäiväruusua. Näin teimme lapsuudessani, veimme ruusut isän äidin haudalle, ihanat syvänpunaiset ruukkuruusut, samalla teimme kevätretken metsään. Minä muistin äitiäni tänään ajatuksilla, lämpimillä muisteloilla. Poimin muutaman skillan ja keväisen oksan maljakkoon, jonka laitoin äidin mustavalkoisen kuvan viereen. Se on minun tapani muistaa. Siitä tuli hyvä olo, ihan kuin äiti olisi ollut hetken kanssani tässä ja nyt. Olen varmaan perinyt suhteeni kukkiin ja kasveihin vanhemmiltani. Isäni poimi poikasena kukkia äidilleen ja toi lapsuudenkotiini usein kukkia. Äiti vaali ja hoiti kukkapenkkejään mökillä.

Minä pidin kasvien keräämisestä, keräsin niitä 1960-luvulla kouluun, kahtena kesänä 40 kasvia/kesä. Kasvit prässätiin imupaperin välissä kasviprässissä ja liimattiin arkkeihin ja nimilaputettiin, suomalaisin ja latinankielisin nimin. Kasvisto oli nimeltään Herbaario..Nimet piti oppia ulkoa niin suomeksi kuin latinaksikin. Muistan, kun opettajani kehui kasvitentissä että latelin kasvien nimet kuin apteekin hyllyltä.. ) Näin opin tuntemaan kasveja ja nykyisinkin jos löydän oudon yrtin, tutkin kotona kasvikirjastani, mikä se mahtaisi olla. Nykypäivänä voitaisiin elvyttää kasvienkeruu vaikkapa valokuvaamisen muodossa, kuvataan kasvi poimimisen sijasta. Tämän päivän nuoret eivät oikein tunne tavallisimpia kasvejakaan. Kun kasvit tulevat tutuksi, tulee myös luonto lähemmäksi sydäntä, kasvien tuntijat ovat usein myös luonnonsuojelijoita.
Voihan luonnon kauneudesta toki nauttia, vaikka ei tuntisi yhtään kasvia nimeltä, samalla tavalla kun ihastelemme tähtitaivaan tunnelmaa vaikka emme tiedä, että lostava tähti onkin Vega tai tähtikuvio Orionin vyö. Tieto tuo vain uuden puolen kauneudelle, vähän niinkuin oikea ja vasen aivopuolisko yhtyisivät tai vuorottelisivat havainnoidessamme.
Kohta kahvin keittoon.. Pilvi ja Sara tulevat äitienpäiväkahville, otin juuri kasvispiirakat uunista.

Frasierista Kotikadulle ja hiljaisuuteen

Onkohan tämäkin ikääntymisen enteitä, en oikein löydä televisiosta mieleistä katsottavaa, nyt kun Kotikatukin on muuttunut nuorisoa kosiskelevaksi tosi-tv-sarjaksi. Kotikadun luotetut vanhat naamat sekoilevat ihmiskuvioissaan, Laura on huomannutkin olevansa lepakko, Pertti on vanhoilla päivillään lehtolapsen isä, pastori Janne ryypiskelee ja sekoilee naisissa, Roope pettää ja Karin istuu vankilassa poltettuaan ravintolansa. Roolihahmot ovat uusineet nahkansa ja muuttuneet ihan oudoiksi. Onneksi on vielä tuttu ja nauruhermojani hivelevä sarja,nimittäin Frasier; aina yhtä hyvää komiikkaa, sattuvia juonen käänteitä, ihanan lämminhenkisiä ja samaistuttavia roolihenkilöitä. Nautittavia kohtauksia ja älykästä ironiaa, jokaiselle samastumiskohteita ja jokainen jakso päättyy yleensä katsojan kannalta moraalisesti ja eettisesti oikeaan lopputulokseen.

Tämän uuden ehdotetun mediamaksun (jos se toteutuu) myötä pitäisi oikeasti huomioida paremmin katsojakunnnan , eri-ikäisten katsojien toiveet, myös yli viisikymppisten )

Televisio onkin kuin virtuaali päiväuni. Yölliset unemme ovat omia näytelmäkoosteitamme, rakennamme alitajunnastamme henkilöt ja repliikit, tunnelmat ja tilanteet. Televisiosta valitsemme usein ohjelmaa joka rentouttaa, viihdyttää, opettaa. Unet ovat jo tapahtuneista asioista koosteita. Tv-ohjelmien vaikutus heijastuu omalta osaltaan päiväkäyttäytymiseemme.
Televiso-ohjelmiin tarvittaisiin enemmän rajoituksia, esim ohjelmiin joita näytetää ennen klo 20 lasten katseluaikaan. Vanhemmilla on vastuunsa kontrolloida, mitä lapset katsovat, mutta myös kollektiivinen median vastuu olisi tärkeää. Suurin vaikutus tv:llä on usein näihin heikoimpiin lenkkeihin, lapsiin ja nuoriin, joilla ei ole vielä oma minä kasvanut tarpeeksi vahvaksi. On todettu että aggressiiviset ohjelmat lisäävät väkivaltakäyttätäytymistä varsinkin lapsilla. Usein jo uutisissa on sellaista kuvamateriaalia joka ei sovi lapsen maailmaan. Kilpailu mediassa on niin kovaa että ohjelmien luonne on muuttunut , ihmisille syötetään aina vain rankempia elämyksiä, jotta ohjelman suosio saataisiin nousuun.
Välivalta ei saa koskaan olla viihdettä, yhteiskunnan raaistuminen on osaltaan heijastusta myös median väkivaltaohjelmista. Olemme ympäristömme peilejä. Miksi haluamme katsoa kurjuutta ja draamaa, onko niin, että onnelliset näytelmät eivät meitä kiinnosta.. koemmeko elävämme enemmän kun ympärillämme on vahvoja tunteita, jännitystä, pelkoa. Vaatiiko egomme suuria tunteita...

Usein televisio on auki kodeissa, vaikka sitä ei katsotakaan, tv pauhaa taustalla on ikäänkuin
virtuaalijäsen perheessä. Saatamme kokea television myös persoonamme jatkeeksi, otamme itseemme sieltä malleja ja tunteita. Olen välillä omien sarjojeni ääressä hyvin tiiviisti,
niinsanotusti nenä ruudussa. Mutta toisinaan tv on kiinni ja huomaan, että kodin ilmapiiri on erilainen, sitä ei täytä jokin ulkopuolinen,vaan hiljaisuus tai asujiensa puheensorina, musiikki, puuhastelu. Silloin voi olla läsnä omissa ajatuksissaan ja antaa mielen levätä yksinkertaisesti vaikka hiljaisuudessa.

Runoilija antoi ajattelemisen aihetta

Pienet asiat tulevat tärkeiksi kun vanhenen. Olen huomannut, että viikonloppu ei enää riitä kaikkeen siihen mitä olisin halunnut tehdä. Tarvitsen aina eri tekemisten välillä väljää aikaa, jotta jaksan siirtyä tekemisestä toiseen. Tämä se voi olla myös sisäsyntyinen piirre, joka on ollut minussa aina. Antaa ajan luoda kulkunsa ja kertoa omilla viesteillään sen mitä seuraavaksi tekisin..

Join aamukahvia äsken ja luin Hesarista artikkelia runoilijasta (Sanna Karlström) jonka runoteos sai innoituksensa amerikkalaisesta psykologista, joka tuli kuuluisaksi kiistellyistä eläinkokeistaan. Psykologi Harlow eristi apinanpoikaset emoistaan ja eristi ne sosiaalisesti. Kokeiden tulokset olivat, että vailla hoivaa ja kosketusta jääneet poikaset luhistuivat. Tiedettä, joka tutki, että ilman rakkautta ja hoivaa ei elämästä selviä. Pitäisi varmaan käydä Akateemisessa ja ostaa vaihteeksi tämä runokirja luettavaksi.. Lukiessani putosi maalaustelineestä yksi pieni maisemamaalaukseni ja minulle tuli tunne, että rupeankin nyt maalaamaan niitä merimaisemia, sellaisia omanlaisia koloristisia sisäisiä kuvia. Aloin siis maalata, päivä alkoi luoda omaa kulkuaan; kesken lukemisen sukeltaa merimaalausten maisemiin. No pikkutauluista tuli mielestäni ihan hyviä omalla tavallaan.
Löysin uuden sävyn mereen, harmaan-violetin, se sopii maisemaan juuri sateen jälkeen ennen sateenkaaren nousua taivaalle.

Jatkoin artikkelin lukua tästä runoilijasta (Karlström) Tämän päivän laboratorio-olosuhteita luodaan toisenlaisilla eristämiskeinoilla kuten tv:llä ja kaikenlaisella muulla teknologialla, joka tuo kaiken niin lähelle, mutta eristää meidät fyysisestä elävästä kanssakäymisestä. Lasten kohdalla on tärkeää syli, lukeminen ääneen, kaikenlainen yhteinen tekeminen ja ilon välittäminen lapselle. ja sanoa minusta on hyvä olla kanssasi. Samoin aikuistenkin suhteissa. Me lokeroidumme omiin kammioihimme tietokoneen, tv:n, kännykän vaikutuspiiriin. Kohtaamme sen oikean ihmisen virtuaali-ihmisenä, tekstin, äänen , kuvan välityksellä. Uuden teknologian luoman varjomme, varjo-ihmisen. Tasapainon etsiminen on tärkeää, että emme hukkuisi virtuaalimaailman suohon. On tärkeää edelleen että myös ihmiset palvelevat ihmisiä eivät vain koneet. Teknologia on vapauttanut meidät monista ikävistä rutiinitekemisistä ja antanut enemmän vapaa-aikaa.

Nyt kun kevät on tulossa on hyvä mennä sen läheisen ihmisen kanssa vaikka meren rannalle tai metsään kuuntelemaan kevään ääniä. Meren ranta, avaruus ulapalle antaa mahdollisuuden katsoa kauas, silmä lepää, mieli kasvaa omiin uskomattomiin mittoihinsa.

Oranssia ja koiran rapsuttelua

Olen lisännyt oranssia väriä kotiini. Oranssit verhot, oransseja tyynyjä, oranssi kynttilälyhty, oranssinpunaisia tulppaaneja maljakoissa. ja nyt tätä kirjoittaessani on minulla oranssinen paita päälläni. Selailin väreistä kertovaa kirjaa, oranssi helpottaa hengityselinsairauksista toipumista, se on taso joka toimii erityisesti hermoston ja hengityselimistön välittäjänä. Oranssi symboloi myös iloa ja luovuutta. Kirjassa oli myös meditaatioharjoitus, istutaan rentoutuneena silmät kiinni ja työnnetään kielen pää kiinni kitalakeen etuhampaiden taakse. Löydetään hidas tasoittuva hengitysrytmi. Kuvitellaan ilman virtaavan sisällesi tietyn värisenä, koetaan tuo värillinen valo koko kehossa, väri puhdistaa ja huuhtoo kehoa. Nyt flunssaisena aikana olisi varmaan oranssin värimietiskelyn aika.
Oranssi on myös peruschakran väri, kehon puhdistautuminen, lihasten kunto, mielihyvä esimerkiksi liittyvät tähän chakraan. Kun peruschakra on tukossa olet epäluuloinen, huolestut toisten mielipiteistä saatat olla epäsosiaalinen.
Oranssin värin lisääminen saattaa tuoda uusia ihmisiä lähellesi ja myös eläimiä... no Maxi-koira on tulossa luoksemme yökylään n. tunnin kuluttua )

Meillä on erilaisia värimuistoja, jotka tekevät joistain väreistä turvallisia, surullisia, lohduttavia. Osa näistä varhaislapsuuden värimuistoista on alitajunnan kammioissa, ja saattavat tulla esiin unien kautta. Muistan lempeydellä äitini oranssin ruskeaa kesämekkoa, taisi olla Marimekon
kangas, lämpimät maanläheiset tunnelmat. Äiti teki minulle samasta kankaasta mekon ja olin niin ihastunut tähän aikuismaiseen väriin (ei ollut pastellin sinistä tai vaaleanpunaista) olin silloin n 6-vuotias. Lapsi saattaa kokea tietyt värit lasten väreinä ja sitten esim ruskeat, mustat ja murretun oranssin aikuisten maailman väreinä.

Sanotaan, että tiettyjä kirjaimia vastaavat tietyt värit ja näin voit saada selville oman nimesi väriskaalan. Tämän väriskaalan värit tasapainottavat ja parantavat enrgioitasi. Voi olla tämä uskon asia, mutta uskohan onkin esim paranemisen peruselementti. Mihin uskot se parantaa.
Oranssiväri puuttuu minun etunimestäni, oranssi on C:tä vastaava väri. No ainakin C-vitamiinin osalta oranssinvärinen appelsiinihan on hyvä esimerkki. Voisikohan tämä väriajattelu ulottua myös nuottien maailmaan, jos vaikka C-duurissa soitetut ja C:tä paljon sisältävät laulut vaikka parantaisivat flunssaa.. ;) esim lastenlaulut, enpä tiedä. Syntyi vain tällainen ajatuskuvio.
Olin vuosia sitten eräällä luennolla, jossa tulevaisuuden visiona luennoitsija sanoi, että tulee aika jolloin esim vitamiininpuutosta hoidetaan musiikkiterapialla, Eri nuotit värähtelevät eri tasolla. Ihmisen oman DNA tason määrittelemällä, voimme löytää ne elementit, jotka vaikuttavat esim vitamiinien imeytymiseen. Voi kuulostaa huu-haalta, mutta tämän päivän huuhaat ovat usein huomispäivän tiedettä.

Maxi pyörii tuossa jaloissani ja syö väillä sonninkorvaa, on vähän levoton ja haahuilee, ulisee minne Hilla hävisi. Toivottavasti yökyläily sujuu, me kun emme oikein ole koiraa tottuneet hoitamaan..Nyt taidan lopettaa tämän oranssin kirjoitteluni ja rapsuttaa Maxia.

Mosaiikkijäätä ja ajan henkeä

Olimme Jussin kanssa luistelemassa meren jäällä. Vastatuuli oli kova, puskin kuin puuhevonen tuulessa. Ilman luistelusauvoja en olisi edennyt piiruakaan. Käsivoimat olivat koetuksella, luistelutekniikkani on vielä kehittymässä, pahoissa uurteisissa kohdissa, jossa jää oli niin sanotusti röpöliäistä oli hankalaa edetä. Pidimme tauon saaren rannassa, laiturin nokassa joimme teetä. Saari kierrettiin ja toisella puolella oli onneksi jo myötätuulta ja pääsin helpommin eteenpäin. Jäässä oli paikoitellen kauniita kuvia kuin sulkia tai mosaiikkia jään sisällä. Otin valokuvia jos vaikka saisi maalausaiheita.

Viikonlopulla oli Sara meillä pitkästä aikaa yökylässä. Lapset sanovat totuuden; katselimme yhdessä maalaamaani tulppaanitaulua ja kysyin häneltä mitä taulussa hänen mielestään oli. Vastaus oli että rusetteja... kerroin että olivat tulppaaneja, johon Sara sanoi että ulkona on lunta eikä ole kukkia. Kerroin että taulussa olevat tulppaanit ovat sisällä ja ikkunan takana oli luminen piha. Ehkä lapsi onkin paras kriitikko taulujen suhteen, kertoo mitä näkee eikä mitä pitäisi nähdä ) Seuraavaksi ajattelin harjoitella meren maalaamista, aaltojen muotoja, tunnelmaa ja tutkia meriaiheista kotona olevaa kirjaa Meritaiteen mestareita ja katsoa valokuvia joita olemme kesäisin meriretkillämme ottaneet.

Olisi vain enemmän aikaa kaikkeen tällaiseen oman näköiseen tekemiseen, kuten maalaamiseen.
Tässä iässä pitäisi olla mahdollisuus toteuttaa niin sanotusti itseään eikä puurtaa kahdeksaa tuntia paperien ääressä sisällä toimistossa. En pidä sitä järkevänä, että eläkeikää pyritään nostamaan.
Jotta jaksaisimme eläkeikään töissä, olisi työpäiviä joustettava lyhyemmiksi, työn pitäisi kuulua ihmisen elämään siten että se olisi osana arjessa jaksamista, jolloin emme puhuisi eläkkeelle pääsemisestä.
Katselin tänään Hesaria ja huomasin, että kuolleita-osastolla on vanhusten lisäksi suuri 50-luvulla syntyneiden kaarti. Ihmisen elämä on lyhyt, pitäisi olla oikeus vapautua työn orjuudesta silloin, kun vielä jaksaa tehdä haluamiaan asioita ja muistaa mitä on tekemässä.
Välillä on sellainen olemisen tunne, että on ihan vieraassa ajassa läsnä.

Luin Hesarista artikkelia, jossa sanotiin esim että " Mediasta muodostuu hulluuden stimuloinnin kanava (Sloterdijk)ja että ratkaisu olisi paluu kristillisen hyvän tahdon jäljittelyn kierteeseen, kansainvälisissä suhteissa pitäisi noudattaa hyväntahtoista ja väkivallatonta yhteisoloa ja riittävää etäisyyttä naapurin asioihin." Tämä herätti minussa ajatuksen miksi tämä aika tuntuu joskus vieraalta, vierautta tuo osaltaan tämä etäisyyden puute toisten asioihin. (niin kansojen kuin yksilön tasolla) Vääristä asioista tirkistely-kirjoitellaan iltapäivälehdissä, yksityisasioista jotka kuuluisivat lähinnä henkilölle itselleen tai lähipiirille, totumme tällaiseen kirjoittelutyyliin... kutsumme sitä viihteeksi.