Kesä
Lähdin aikaisin aamulla liikkeelle, kävelin pitkin ruohoista polkua
ja mietin miten mansikat tuoksuvatkaan, kuin suuri kimppu tuoksua;
sekoitus metsän makeaa ja lapsuuden pitkiä suvisia päiviä.
Tällaista mietin ja astelin eteenpäin kohti meren rantaa.
Vieressäni pusikossa rasahti, mikä ? Urospeura tempaisi polun poikki aivan edestäni. Pysähdyin ja jähmetyin ja katsoin.
Siinä se seisoi nyt kalliolla ja silmäili hyvin tarkkavaisesti minua.
Kohta, matkan päästä juoksi naaras myös sinne kalliolle. Katsoivat minua.
Seisoin hetken ja hyvin rauhallisesti jatkoin kävelyäni rantaan.
Tunsin itseni osaksi luontoa, kohtaaminen oli jotenkin tasavertainen.
Olo oli hiljainen ja kiitollinen.
Kun hiljaisena liikkuu luonnossa voi nähdä enemmän,
vailla mitään odotuksia vain ihmetellen ja vailla sanoja ajatukset
hetkessä..
Kesällä, jossain kaukana kaupunkien äänistä, metsässä voi koota itsensä
eheäksi. Sitä varmaan on loma parhaimmilaan, että löytää itsestään
jotain alkuperäistä ja kuitenkin niin tuttua että hymyilyttää.
Ja on aikaa, niinkuin joskus lapsena, kun vain makasi nurmikolla ja tuijotti
pilvien hassuja muotoja ja huikaisevan sinistä taivasta, tai makasi vanhassa puisessa pihakeinussa ruusu hiuksissa ja tunsi olevansa prinsessa tai keiju.
Päivä osaa itse luoda kulkunsa vailla lukujärjestyksiä, mieli kasvaa
niin avaraksi, että siellä on kuin suuri sininen tai vihreä jossa vain olen.
En tee mitään, minä vain olen )
Ja olen ehkä vähän kokonaisempi taas kerran.
.jpg)