Sateinen aamu, leikkasin syyshortensian kuivuneita oksia. Lemmikit kukkivat pensaan juurella. Sade yltyi ja tulin sisälle. Katselin äsken televisiosta jotain puutarhaohjelmaa, jossa koko puutarha meni uuteen uskoon. Ihmettelen ihmisten vimmaa tuhota vanhoja vähän villliintyneitäkin puutarhojaan. Tilalle rakennetaan moderni persoonaton tarha, jossa valkoiset hiekkakivet koristavat jotain ikivihreää pensastoa. Miten kauniita ovatkaan vanhojen talojen villitarhat, joista löytyy joskus niitä ihania valkoisia kaariporttejakin. Muistoissani on hyvin selkeänä lapsuuteni puutarha, mamman pyöreän muotoinen orvokkipenkki, jossa oli erivärisiä suuria orvokkeja. Pitkä kukkapenkki, jossa kasvoi valmuja, harjaneilikoita, Puutarhan takaosassa viliintyneessä maassa lupiineja ja lemmikit joita kasvoi puutarhan laitamilla, sinisenä harsona. Lupiinien tuoksun sanotaan olevan portti tuonpuoleiseen, tuoksu on erikoinen ja siitä tulee mieleeni jotain, jonka olen kenties unohtanut. Tätä vanhaa lapsuuteni puutarhaa ei enää ole. Se on säilynyt unimaisemassani ja miten onkaan hyvä että näin on. Voin palata lapsuuteni kesiin niihin lämpimien kesäpäivien tunnelmiin unissani, kävelen puutarhan hiekkapoluilla ja katselen ympärilleni, oloni on rauhallisen onnellinen.
Kuvastaakohan ihmisen suhdetta uniin myös hänen suhteensa puutarhoihin. En tiedä, mutta ajattelen, että ihminen joka uneksii paljon, näkee myös unta puutarhoista ja on usein villien puutarhojen ystävä. Itselläni on pieni puutarha tai pala luontoa takapihallani. Annan voikukkien kasvaa siellä ja ihailen jokaista kasvia joka ponnistelee valoon ja elämään. Suhteeni kasveihin on vaaliva ja ihmettelevä, kiitollinenkin.
Päivätajunnassa elämme kuin suodattimien kautta, tai kuten buddhalaiset kutsuvat mielen samentajien kautta. Emme näe asioita suoraan vaan erilaiset ennakkoasenteet, odotukset, pelot ja toiveet värittävät suhdettamme kanssaihmisiin , elämän tapahtumiin ja tekoihimme. Emme useinkaan edes tiedosta näitä samentajia. Ihminen luo motiiveillaan, tunteillaan ja tekemisillään oman elämänsä ja sen psykologiset ja jopa fyysiset olosuhteet.
Uskon, että unissamme emme suodata tapahtumia vaan koemme ne suoraan. Kertoessamme unistamme jätämme usein kertomatta asioita, jotka tuntuvat meistä vääriltä tai kieroontuneilta, sensuroimme ja kerromme usein oman versiomme unestamme. Sekin voisi olla itsetutkistelua miettiä, miksi sensuroin ja kerron uneni niinkuin sen kerron..
Unet ovat yhteisiä meille kaikille ihmisille (no jaa näkeväthän koiratkin unia, varmaan Maxin tassut rapsuvat ja häntä vispaa kun se uneksii) unen kieltä ymmärtää, kun on lukenut paljon satuja ja myyttejä. Älä kerro uniasi ihmiselle, joka ei ole niistä kiinnostunut tai mitätöi unesi. Unemme ovat henkilökohtaisia lapsiamme, mielemme lahjoja, lohduttajia ja kasvattajiamme.
Unen kertomisen ilmapiirin tulisi olla hyväksyvä ja arvostava.
.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti