Mielen vaate

Nyt vain runo arki-illalle;

Olen väsynyt.
Fyysinen kuoreni, kiinniliimattu vaate, raskas kantaa,
ahdas aate.
Vaate, tunteva tunnekeho.
Mieleni, räätälini, pukijani.
Keho tuntee tunteen, kutoo tunteesta tunikan,
haaveista haarniskan, peloista kireän pipon.

Nykytietämyksen mukaan, mieli tunnistaa kehon tuntemuksista tunteemme, kun jäykistymme kauhusta, mieli kertoo, että tunnemme pelkoa.
Taltioimme kehoomme tunteita, erilaisina kolo-
tuksina ja kipuina. Varmaankin ne ovat tukahdutettuja tunteita. Tunteita, jotka haluavat tulla
esille, valoon, tietoisuuteemme, jotta voisimme päästää ne ulos kehostamme, vapaaksi.

Huomasin, että uusi piikkimattoni on ajoittain hyvä tunnekehoni puhdistaja. Makaan matollani hiljaa ja kuulostelen, kun selkääni kuumottaa, kihelmöi, kehon pinta elää on sähköinen olo.
Sitten iho hiljenee, kuin olisin hieman väljemmissä nahkoissa. Oloni on rauhallinen, irtonainen.
Jotain vanhaa fyysistä taakkaa on sulanut ainakin hetkeksi pois.